Recurrence

Oh, this newly found men’s fantasy of men’s community! This men’s fantasy of not to think from multiple point of views but from only one! And yes, indeed, this men’s fantasy of their hard words as their fists. This primitivism.

Read Full Post »

Miete

Kiroan tätä välinettä joka antaa minulle mahdollisuuden olla esillä!

Read Full Post »

Iltamiete

Löydyn yksityiskohdista.

Read Full Post »

Niin ajankohtaista

Kaikki käännetään politiikan kielelle, asia kuin asia ajankohtaiseksi: jo tasa-arvon alta löytyy lukemattomia kategorioita: sukupuoli, rotu, yhteiskuntaluokka. Media on kuin huono sitcom: kulisseista nostetaan kylttiä, milloin pitää nauraa, syttyä. Hulluinta taisi olla kun Mahlerin kahdeksannen hämäryydet avattiin ymmärrettäväksi ilmastonmuutoksen ja pakolaisvirtojen näkökulmasta.

Ei kukaan voi elää politiikkaa 24/7. Tämä voisi olla viestini medialle, joka politiikasta elää. Olette kiihottajia. Ah, mutta muistakaamme valistus! Tämän ihmisen maailman keskeneräiset kysymykset, ongelmat. Oma fokukseni tuppaa herpaantua. Politiikalta täytyy olla turvapaikka. Media – se, joka on kaikkialla – on aina täynnä.

En ole koskaan esittänyt välittävää. Sehän se on median keppihevonen, että maailma kaatuu ilman uutisvirtaa, vain uutisvirta takaa välittämisen. Et voi välittää, jos et tiedä, mistä. Logiikka on lainattu puhelinmyyjältä.

Moralismi ajattelun tilalla. Syöpä. Moralisti ottaa trendikkään kategorian ja lyö sillä. Moralisti, siis syyllinen, minun syyllisyyteni – jota syttymiselläni, moralismillani, hoidan. Olen väsynyt epä-älyllisyyteen. Istumaan iltaa.

Teen mittakaavavirheen kuvitellessani että minun vaikuttavuuteni voisi vastata tietoisuuttani. Koko maailmako kaatuu syliini? No niin, ja siitä lattialle. Maailma biojätteenä – työnnä sormi sisään. Jäte on vailla hahmoa, mikä selittää tendenssiä, että asiat nähdään moraalikategorioiden kautta.

Takapakeista ei opita mitään. Irakin sota, Saddamin kaatuminen, Arabikevät, Metoo; oi, noita hetken riemuja, suuria voittoja, ja miten kävikään. Emmehän ole edes osallisia, olemme yleisö, jota viihdytetään milloin milläkin, kauheudella, törkeydellä, tuhoutumisella. Riemuitsemme kun lopputulos on toivomamme, omankin tuntemuksemme mukainen. Jäämme odottamaan seuraavaa. Tylsistymme, jos mitään ei tapahdu – äh, telkkarissa ei ole mitään! Paitsi varmaa on että jotain on ja tapahtuu –  jolloin alamme osallisuuden teeskentelyn alusta. Huomisen kiima kirjoittuu auki jo edellisen päivän iltana. Soinin luottamusäänestys. Hohhoijaa.

Read Full Post »

The Tyrant

The tyrant was in great pain. One by one Wizard Bob had cornered his closest aides and advisers. They had some dirt on the tyrant, information which they now were ready to unveil to the Wizard. Terrible dirt! Collusions, money laundering, faeces and women! In spite of the informants co-operation long terms in the most darkest dungeons were waiting for these traitorous men. Only one loyal creature was left: the tyrant’s favourite parrot Sarah who was heard in its ever repeating loop: ”absolutely unrelated, absolutely unrelated”. Nobody quite understood what the poor creature meant but the tyrant seemed relatively happy anyway.

But there were the nights. Yes, the nights! The tyrant’s bellowing! FUCK! FUCK! FUCK! FUCK BOB! FUCK THE MEDIA! FUCK AMERICA! Some of the nation’s elders – sir Mike, sir John, sir Rob – quietly toed around the castle looking for the early morning reports surely to deepen the tyrant’s desperation. It was all to be shoved away from the tyrant’s sight. Even the cleaning woman, a middle-aged hispanian was part of their clever plot.

Now, the tyrant locked himself up to the most private of all places. The toilet. Did he – weep? Yes, he weeped. He didn’t pee, he weeped. Sir Mike put his forehead on a keyhole eyeing the tyrant sitting on his marble seat, his medium sized palms hiding those soft and ageless features – and suffocated but clearly, the tyrant was weeping: Hi, hi, hi, Hillary, oh, why did you lose me, why did you lose me! Sir Mike recoiled in a tremble: had the tyrant gone mad! He called the other elders on a scene. They waited. When the tyrant finally emerged to meet the three good men standing in the middle of the bedroom, they could finally see not their much cherished alternative truth but the thing in itself: the tyrant’s golden hair widely divided on its sides. It is yet to be known why, but right there and then sir John raised up his mobile phone and took a shot. And without further rationing, and no more anonymously, sir John sent the photo to the papers: to the Times and to the Post. And it was the greatest photo af all times, of course it was – boy, didn’t it do bigly! So, there it was, for the whole world to see, the tyrant’s naked skull with two words tattooed on it: DEAD MOTHER.

Read Full Post »

Kohumiete

Mediassa kohistaan. Sitten mediassa kohistaan, että mediassa kohistaan. Lopuksi mediassa kohistaan, kuinka mediassa on ensin kohistu, sitten kohistu tuosta kohinasta eikä kukaan enää muista, oliko alkuperäinen asia edes kohinan arvoinen. Mediakohinan neljäs vaihe on vihdoin median itsereflektiota: ihmetellään ihan vakavissaan, kuinka nykyään kaikki lähtee niin helposti lapasesta.

Read Full Post »

Miete Amerikasta

For America I am ready to raise my hands. Not because it is so powerful but because it can not be helped.

Read Full Post »

Miete

Käsi sydämelle: sinä haluat valhetta!

Read Full Post »

Runomiete

Tiedetään että,

kaksi teoreetikkoa

voi nähdä saman teorian,

ja että,

kaksi keksijää

saman keksinnön.

Mutta että,

kaksi runoilijaa

saman runon?

Read Full Post »

Ammattikoulussa venyy ja paukkuu

Nyt kuulkaa joustamista ja venymistä! – tutut taikasanat joilla esimiehet tsemppaavat työntekijöitä antamaan parhaansa. Kasvatuksen ammattilainen kokee kohdanneensa puhelinmyyjän, joka vastarinnan tunnistaessaan on valmis käyttämään kiristyksen ensimmäistä astetta: ettekö te välitä nuorista?

Joillakin on liikaa työtä. Joustaminen ja venyminen ei silloin auta. He kun venyvät jo. Kun työtä on liikaa, työ tehdään mahdottomaksi. Ammattitaito kaatuu. Sitä esimiehet eivät oikein tajua. Että liikaa työtä on liikaa huonoa työtä. Työntekijältä otetaan pois suurin työntekoon motivoiva tekijä: tyydytys omasta toimivuudesta. Miellyttävä tunne, että saavutan tavoitteeni, täytän paikkani.

Sanovat, että universumi laajenee ja sitten romahtaa, lakkaa olemasta. Syy on entropian. Vuorovaikutussuhteet heikkenevät ja lopulta katkeavat. Koulussa alkaa olla samanlaista. Kun vuorovaikutussuhteet heikkenevät, heikkenevät myös roolit. Opettaja omaksuu esimiehen roolin, alkaa ajatella kuin esimies. Välitunneilla metataso jyllää, kun kasvatustyöntekijät hahmottavat työtään organisaation tasolta. Tai sosiaalihistorian, sukupolvien ennen ja nyt: mikä ihme noita vaivaa? Helsingissä tulee ilta ja Sanni sulkee ruskeat silmänsä. Kaikki hyvin.

Suojautuvinta nuoruuttaan elävät pannaan sekaryhmiin. Syntynyt keitos tuoksuu vähän akselirasvalle, vähän sahanpurulle, vähän hiuslakalle. Valinnanvapaus jyrää, tuo opetusneuvosten tuulesta tempaama oletus, että ne on jo itsenäisiä ja itseohjautuvia. Samalla saadaan ryhmät varmemmin täyteen, tai mieluummin vähän yli. Se kustannustehokkuus, näet. Ja kun nyt luokkahuoneen seinien sisäpuolella – tuo siunattu panoptikon! – jo valmiiksi olet, niin tottahan samalla puhut kahdellekymmenelle viidelle jos kahdellekymmenellekin. Opettajan persoona on kuin parhaasta grafeenista tehty: hänen pelkkä läsnäolonsa pitää yllä järjestystä, tarkkaavaisuutta, sitkeämpääkin sitkeää ponnistelua. Ehkä ei.

Read Full Post »